Synnyinseudulla
Matkamme on siinä vaiheessa, että olemme saapuneet Vuolijoelle, Kajaaniin. Erjan synnyinkodin pihapiiriin. Tänään blogia kirjoittaakin kirjoittajavieras Erja. Tarina alkaa tästä.
Mistä sitä alkaisikaan kirjoittamaan...olisiko hyvä aloittaa alusta :) Kun lähestyimme synnyinkotiani, ajatukseni siirtyi lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Doris hurisi pitkin valtatietä Arton ohjaamana ja minun pääni pystyi siten pyörimään kuin hyrrä, katselin tuttuja paikkoja. Jotkut paikat ja mieleeni palautuneet asiat toivat erilaisia tunteita, jotka tunsin vahvasti kehossani, jaan tässä muutaman niistä teillekkin.
Saavuimme Vuottolahden koulun kohdalle ja ensimmäisenä mainitsin tiehaaran josta kääntyy tie Jouko Haatajalle. Hän tekee Haatajan suvusta sukupuuta. On onni kuulua "sukupuuhun", se auttaa ymmärtämään elämää kun katsoo kokonaisuutta. Minulla on oma oksani siinä puussa ja se jatkuu minusta.
Toisella puolella on Vuottolahden koulu, jossa kävin koulua silloin kun sairastuin Legss Perthes tautiin, verenkiertohäiriö lonkassa, (lonkkanivel ei kehittynyt normaalisti) joten en saanut astua oikealla jalalla kahteen vuoteen. Jouduin kävelemään 9-11 vuoteni tällä "härvelillä" ja toisessa jalassa oli paksukantainen kenkä, jotta pysyin tasapainossa.
Lapset ovat hyvin sopeutuvaisia. Minäkin opin juoksemaan tämän kanssa ja koulussa tykkäsin eniten leijua tukka hulmuten köysikarusellissa. Sitten tulee se mutta. Juuri kun nautin vauhdista täysin rinnoin, näin kun opettaja kipittää lyhyillä, mutta sitäkin nopeimmilla askeleilla kohti karusellia huutaen samalla "Erja pois sieltä!"
Ilonpilaaja, ajattelin. Myöhemmin ymmärsin syyn istuessani auton takapenkillä, isän ajaessa 200 km päässä olevalle proteesipajalle. Jalkatuen toinen rauta katkesi näissä leikeissäni useaan otteeseen.
Nykyään tämä karuselli seisoo ruosteisena horsman keskellä. Aina ohi ajaessamme tuo tapahtuma palaa mieleeni.
Saavuimme synnyinkotiini tervehtimään äitiäni ja sisaruksiani. Ensimmäisenä lämmitimme saunan ja laitoimme reissussa likaantuneet vaatteet pesuun. Takana olevassa talossa vietin elämäni ensimmäiset neljä vuotta.
Ihana muisto liittyy noihin kolmeen pieneen ikkunaan. Olin mummoni Hildan kanssa menossa nukkumaan tuohon huoneeseen ja minusta oli kiva katsella ulos pienistä ikkunoista. Mummo laittoi hellästi peiton päälleni ja sanoi: "nukuhan nyt Erja".
Juoksin lapsena ruosteiseen rautanaulaan joka lävisti jalkapöytäni ja koska en voinut kävellä sillä pitkään aikaan, niin mummoni työnsi minua maitokärryillä paikasta a paikkaan b. Se oli tosi mukavaa ja kas kummaa, kun lapsenlapseni syntyivät ostin maitokärryt ja vein pikkuisia eväsretkelle kärryillä.
Minun syntymäni kunniaksi on istutettu kuusi. Olin noin kymmen vuoden ikäisenä vielä melkein yhtä pitkä, mutta sitten se kasvoi vauhdilla. Nyt se on niin pitkä, ettei Arto voinut ottaa kuvaa kaatumatta selälleen niin tuli tälläinen runkokuva.
Tämä kivi oli tärkeä leikkipaikka lapsena. Leikin luonnosta löytyneillä asioilla. Kävyt olivat lehmiä ja lampaita. Voikukasta voita, koivun kaarna leipää jne.
Pihapiiriin valmistui uusi koti vuonna 1967. Ukki Kalle oli kova tupakkamies ja muistoni häneen liittyy kun olin äidin sylissä meidän uuden vessan ovella ja ukki oli polvillaan pytyn vieressä ja oksensi jotain punaista. Ajattelin, että onpa ukki syönyt paljon mansikkasoppaa ja pian tuli punaisia klönttejä ja ajattelin ,että ei ole edes purrut mansikoita. Oksensi keuhkojaan tms ja pian ukki kuolikin keuhkosyöpään.
Onneksi naapurin Moppe-koiralla ei ollut yhtä huono lopputulos kun se putosi kuvan edessä olevaan vesikaivoon. Jostain syystä kaivon kansi oli paikoiltaan pois hetkisen ja eikös se koiraraukka kurkkiessaan sinne pudota molskahtanut kaivoon. Onneksi saivat nostettua Mopen maan kamaralle, en kyllä muista miten. Pääasia ,että tapahtuma sai happy endin.
Vuolijoella on kaunis kivikirkko. Rakennettu vuonna 1905-1906. Nämä seinät ovat nähneet vuosien varrella kaikki tunteiden kirjot, iloa, surua, luopumisen tuskaa, epätoivoa, vihaa, katkeruutta, toivoa, helpotusta,
Vieressä on hautausmaa jossa käyn yleensä rakkaimpieni, ystävien, sukulaisten jopa naapureiden haudalla seisahtumassa, suoden samalla heille jokaiselle ajatuksen mitä päähäni pälkähtää milloinkin, Poistun hautausmaalta levollisin mielin, heidän on nyt hyvä olla,
Tähän päättyy muistelmani ja huomenna Doris starttaa kohti kotia , muutaman pyähdyksen taktiikalla. Pitäkää huolta itsestänne ja rakkauden täyteläistä jatkoa kaikille.