Synnyinseuduilla Vol.2

Kajaanista matka sitten jatkui Arton synnyinseudulle. Ajokortissani lukee syntymäpaikan kohdalla Pielisjärvi. Kyseistä paikkaa ei enää liene olemassa, se on nykyään nimetty kaupungiksi nimeltä Lieksa.
Saavuimme nippanappa Lieksan puolella olevaan Teljoon, jossa isäni on syntynyt vuonna 1939. Isäni puolen mummoni oli menehtynyt jo ennen syntymääni, mutta ukkini Uunon ehdin nuoruudessani tavata 13 vuotiaana yhden kesän ajan. Äitini ja isäni olivat eronneet ollessani n. 4 v, ja muutin äitini ja isäpuoleni kanssa pois Lieksasta silloin.  Isäni otti minuun yhteyttä ollessani 13 v, ja toi minut tutustumaan omaan sukuunsa Lieksaan. Siitä asti olen käynyt Lieksassa serkkujen ja setien luona aina kesäisin.

Isäni kotitalo sijaitsee noin about Kuhmon ja Lieksan puolessa välissä, ihan lähellä Venäjän rajaa. Yksi isäni veljestä oli hyvin nuuka ja säästäväinen mies, ja hänen jäljiltään oli serkkuni löytänyt aitasta yllättäviä tuulahduksia menneistä.
Yksi hieno löydös oli kutsu isäni ja äitini vihkiäisiin, kutsu on säilynyt uutta vastaavana. Heidät vihittiin nimenomaan tuolla Teljossa.

Aitan kätköistä oli löytynyt myös äitini isälleni lähettämiä kirjeitä, kun heidän suhteensa oli ihan alkutekijöissään. Äitini on ollut 17 vuotias kirjoittaessaan isälleni. Oli mielenkiintoista löytää uusia puolia edesmenneestä äidistäni näin vuosien jälkeen.
Ja hauskaa oli myös huomata tapa, jolla tuohon aikaan kirjoitettiin. Kaikissa kirjeissä oli vastaanottajana "Herra Arvo Toivanen" ja suomenkielen käyttö on siihen aikaan ollut paljon rikkaampaa, ajoittain jopa runollista.
Ja olipa kuulema Nurmeksesta, jossa äitini oli jossain perheessä "piikana" ollut jopa "kenttäpuhelin" (tarkoittanee jonkinlaista puhelinkoppia).
Ja aikaan ennen nykyajan ihmeitä, oltiin kirjeenvaihdon varassa yhteydenpidossa. Yhdessä kirjeessä kerrottiin että äitini oli missannut tapaamisen isäni kanssa sunnuntaina, koska kirje saapui hänelle vasta maanantaina... Niin se maailma muuttuu.

Kun lähdimme ajelemaan etelään päin, pysähdyimme vielä isäni haudalle Nurmijärven kylässä. Hautakivestä oli kulunut kultaus pois, kävin maalitussilla hieman parantelemassa kiveä. Sinänsä mielenkiintoinen sattuma, isäni kuoli 42 vuotiaana 42 vuotta sitten...

Siitä sitten ajelimme kotiin ja ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon nukuimme omassa sängyssä, hyvin oli kyllä nukuttanut autossakin.
Mutta kiva olla kotonakin.