Oppia ikä kaikki

Inarista edettiin pitkän aamun kautta eteenpäin. 

Ensimmäisenä poikettiin Saariselälle, jossa Arto muisteli teiniaikojaan, kun hän suoritti vaellus rippileirin kyseisillä alueilla 46  vuotta sitten.... niin se aika rientää. Sen jälkeen jäi ajatus että Lapissa pitäisi päästä joskus vielä käymään, ja tässä sitä taas ollaan.

Kävimme Kaunispään päällä ja ihailimme ympäröiviä maisemia.

Nykytekniikkaa (kännykät ja internet) hyväksi käyttäen tutkailimme lähialueiden tulevia säätiloja vältelläksemme sadetta.  Koska Sodankylä näytti kuuluvan märkään osaan, päätimme edetä vain hieman. Käväisimme pyörähtämässä Tankavaaran kultakylässä, mutta emme uskaltautuneet sisään, siellä on kuulema kultakuumetta tavattu.

Ajelimme etelään päin, ja piipahdimme käsityömyymälässä, jossa itse yrittäjä tavattiin pienen koiransa kanssa.

Erja teki kaupassa löytöjä ja osti korvikset.

Yöpaikka löytyi taas tekniikan ihmeitä hyödyntäen, Porttipahdan tekojärven vierestä, aivan joen rannalta.

Vähän hassulta tuntuu ajatus, että Suomeen, jossa on järviä ja jokia yli oman tarpeen, on vielä pitänyt rakentaa tekojärviä. Ovat kuulemma tehty voimalaitoksen takia, että saadaan sähköä kansalle.

Kun sitten tehtiin ruokaa, ja asettauduimme syömään, tuli esille ikuisuuskysymys, kumpi päälle, kinkku vai juusto.  Olemme olleet yhdessä jo 25 vuotta, eikä tämä ole aiemmin noussut esiin.

Arto laittaa ensin kinkun ja sitten juuston (se oikea tapa) ja Erja taas toisinpäin (se toinen tapa).

Tästä kriisistä selvittiin helposti, molemmille tehtiin omanlaiset voileivät